Haverin kultakaivos 2017-06-05T12:35:22+00:00
Visit Ylöjärvi - Haverin kultakaivoksen alue

Haverin kultakaivoksen alue

Haverin vanhan kultakaivoksen alueella on paljon nähtävää ja koettavaa. 1700-luvulla toimintansa aloittaneen kaivoksen alueella on nähtävissä kaivostorneja sekä iso, kallioreunainen avolouhos. Kaivos suljettiin 1960-luvulla ja nykyään se on täyttynyt vedellä. Alueella on myös useita ravintoloita sekä majoituspalveluita tarjoavia yrityksiä. Haverin kaivos on myös merkittävä sukelluskohde.

Euroopan ainoa kultakaivos

Haveri oli tunnettu rautakaivoksena jo 1700-luvulla. Haverin kultakaivoksessa työskenteli keskimäärin 150 henkeä ja parhaimmillaan kaivos tuotti noin 300 kiloa kultaa ja 180 tonnia kuparirikastetta vuodessa. Haveri oli Euroopan ainoa kaivos, jonka päätuotteena oli kulta. Kupari rahdattiin Outokumpuun rikastettavaksi.

Haverin kaivos oli suomalaisten ilman ulkomaista apua tai välittömiä esikuvia suunnittelema ja rakentama tuotantolaitos. Kaivos lopetti toimintansa 30.12.1960 – mutta ei sen takia, että kulta olisi loppunut. Tunnetuimmat Haverin kultakaivoksen ”tuotteet” ovat Helsingin olympiakisojen 1952 kulta- ja hopeamitalit.

Nähtävää ja koettavaa riittää

Haverin alueella Viljakkalassa on paljon nähtävää ja useita toimintoja. Historiallinen kultakaivosalue kaivostorneineen sekä kultakaivoksen kallioreunainen 85 metriä syvä ja 125 metriä leveä avolouhos ovat näkemisen arvoisia paikkoja.

Alueella toimii myös useita yrityksiä. Käytössäsi on yli 30 lomahuvilaa, Ravintola Kulta Casino, Kultahaverin Vapaa-aika Oy, ratagolf, välinevuokrausta, elintarvikemyyntiä, Viljakkalan Tenniskenttä Oy:n monitoimikenttä, jossa voi pelata tennistä, sulkapalloa, katukorista, sählyä. Rannalla on myös ulkokuntolaitealue, beach volley -kenttä ja mahtava uimaranta sekä Pirkan Taival -reitti.

Suosittu sukelluskohde

Vedellä täyttynyt vanha kaivos on kansallisesti merkittävä sukelluskohde. Syvyys avolouhoksen pohjalla on lähes 70 metriä. Paikka soveltuu myös talvisukellukseen. Haverin kaivoksen luolat ovat vaativa sukelluskohde, eikä onnettomuuksiltakaan ole aikojen saatossa vältytty. Muun muassa tästä syystä alue on täysin aidattu, ja pääsy alueelle on rajattu sukellusyhdistyksille. Lue lisää Haverista sukelluskohteena: www.haverinkaivossukeltajat.fi

Opastetut kierrokset

Kesällä 2017 heinäkuussa järjestetään lauantaisin ja sunnuntaisin opastettu kierros Haverissa kello 13 ja 15.

Haverin uimaranta
Haverin kaivos on aidattu
Haveri on suosittu sukelluskohde

Haveri

Osoite: Haverintie, Viljakkala (Ylöjärvi)
Lisätiedot: www.haveri.fi
www.kultacasino.fi